Kiira ja Miia vieraisilla

Hola! Niin kiirettä on pitänyt, kun Kiira ja Miia saapuivat kahden viikon hupivisiitille, etten ole ehtinyt päivitellä blogia. Oli aivan mahtava vierailu, naurettiin paljon ja nautittiin elämästä, kouluarvosanana melkein täysi kymppi ja ehkä ainoana miinuksena pieni epäonni säiden kanssa: täällä San Joséssa on sadellut lähes joka päivä parisen tuntia. Noh, se ei menoa pahemmin haitannut, ja nyt onkin pieni depis pinnassa kun laitoin tytöt aamulla taksiin kohti lentokenttää :'(

Palataan lyhyesti viimeisten kahden viikon tapahtumiin. Tyttöjen ekana päivänä täällä tutustuttiin lähinnä mun kaupunginosaan ja lähikuppiloihin. Seuraavana päivänä tehtiin retki Poásin tulivuorelle, joka oli kyllä näkemisen arvoinen, tosi kaunis paikka. Molempina maanantaina käytiin paikallisessa must-see -klubissa nimeltä Cuartel. Siellä on aina ihan loistomeno, livemusiikkia laidasta laitaan ja tosi hyvä tanssilattia. Tyttöjen ekalla viikolla täällä järjestettiin myös Suomi-illallinen, jonka ruokalistalle kuului ruisleipää ja munavoita, karjalanpaistia ja sienikastiketta, perunamuussia ja korvapuusteja. Karjalanpaistista meinasi tulla tosi mautonta, onneksi kämppikseltä lainattu lähes pullollinen soijakastiketta mausteeksi pelasti tilanteen :) Myös sienikastikkeesta tuli ensin epämääräisen näköistä, kun paikallinen ruokakerma ilmeisesti on jotain ihan mystistä ainetta, mutta onneksi sekin saatiin pelastettua ah niin perinteisellä soijakastikkeella. Korvapuustit paloivat vähän pohjasta mutta olivat ihan hyviä, ja noh, munavoi nyt vaan näyttää epäilyttävältä mutta kyllä sekin näytti vieraille maistuvan. Onneksi seivattiin pieniä epäonnistumisia loistavalla juomatarjoilulla: alkudrinkiksi vodkaboolia, välisnapsiksi Fisua ja jälkkärin kanssa valkovenäläisiä. Kaikki tämä teki aika ison loven lompakkoon, koska vieraita tuli varmaan 35. Mutta kerrankos sitä... Oli kyllä tosi hauskaa, soitettiin myös suomalaista musaa ja laulettiin snapsilauluja, ja porukka näytti varsin tyytyväisiltä meininkiin. Varmaan hauskinta oli kuitenkin meillä itsellämme :D

No joo, kun Suomibileistä selvittiin niin suunnattiin kohti Nicoyan niemimaalla sijaitsevaa Samaran rantakylää. Siellä meillä kävi tajuton tuuri majoituksen suhteen: saatiin kokonainen isohko asunto 45 dollarilla yö, ja talossa oli myös oma uima-allas. Myös säät suosivat, jopa vähän liian hyvin, koska Kiira ja Miia molemmat paloivat vähän auringossa. Itselläni on pohjaväriä jo sen verran että vältyin moiselta, mutta muita kommelluksia sattui kyllä myös mun kohdalle. Yhtenä päivänä tehtiin pyöräretki ihanalle rannalle n. 10 kilometrin päässä Samarasta, ja tietenkin kaaduin pyörällä ojaan kun en ole tottunut jalkajarruttomaan versioon :) Surffatessa surffilauta tuli päälleni, tuloksena mustelma pepussa. Melontareissulla kärsin voimakkaasta merisairaudesta ja oksentaminen oli aika lähellä. Ja kaiken kukkuraksi Canopyretkellä (se on sellaista vaijerin varassa liitämistä metsässä, aivan SAIRAAN KIVAA!!) sain haavan turvavaijerista olkapäähäni. No sellaista sattuu, oli joka tapauksessa todella hauska reissu rannikolle.

Palatessamme takaisin San Joséen ohjelma koostui lähinnä juhlimisesta. Cuartelin lisäksi osallistuimme illalliselle mun kotona, tällä kertaa oli Argentiinan vuoro. Niistä juhlista jäi vähän paha maku suuhun, kun paikalle tuli valtava määrä seminihkeitä ranskalaisia jotka joi kaikkien muiden viinit kysymättä ja käyttäytyivät muutenkin huonosti, mutta eipähän näitä tyyppejä näkynyt sitten myöhemmin keittiössä siivoamassa sotkuja. Tuntuu siltä että siivoaminen ja järjestelyt kaatuu samojen tyyppien niskaan ja sitten kuitenkin ne tyypit jotka syö ruoat on ihan erikseen. Tiistai-illallisen sääntöjä ollaankin ehkä miettimässä uudelleen, jotta porukka saadaan pidettyä pienenä ja kulut ja vaivannäkö kohtuullisina.

No joo, tyttöjen tokavikana päivänä mentiin vielä pienellä porukalla libanonilaiseen ravintola-klubiin. Oli ihan hauska ilta, joskin edellisten päivien juhlien aiheuttama rasitus painoi jo hartioilla. Vikana päivänä käytiin manikyyrissä ja pedikyyrissä ja syötiin mun kämppiksen Marían loihtima gourmetillallinen. Tänä aamuna tytöt heräsivät viideltä ja suuntasivat nokat kohti New Yorkia, jossa lienevät tällä hetkellä odottamassa jatkolentoa. Minä täällä haikein mielin valmistaudun viikonlopun viettoon sillä aikaa kun Suomessa vietetään vappua.

Summa summarum: Kiitos tytöt ihanasta visiitistä, olette rakkaita <3 Pura mida mae!

Nicole & Co.: So Kiira and Miia were here to visit me, and the two weeks were filled with laughter and fun stuff. We visited the volcano Poás, did  a lot of partying, and went to Samara beach where we did some surfing, canopy (which is SO MUCH FUN, it's this thing that you do with a wire in a forest), kayaking and a bicycle tour to this really pretty beach called Barrigona. We also prepared a traditional Finnish dinner for my friends at my house. It was a succes even though the food turned out somewhat... strange... But gladly we were able to save the dinner with a fine selection of alcoholic drinks. On the other week it was Argentina's turn to cook. I enjoyed the food a lot, but for vegetarians such as Kiira and Miia, it was a challenge since it included like four meatdishes :)

Kiira and Miia totally charmed all my friends, and Jochi, my landloard, even offered them a free place to stay in case they wanted. After so much laughing and fun things to do I find myself a little depressed now that they're gone :( Oh well, I guess I'll just have to get over it and move on, as I always do :)

Sitä sun tätä

Buenas! Päätin pistää vaihteeksi myös vähän arkipostausta sekalaisista teemoista.

Ensin voisi vähän avautua joistain paikallisista erikoisuuksista. Yksi käsittämättömimpiä on paikallinen osoitekäytäntö: täällä ei nimittäin ole varsinaisia osoitteita ollenkaan. Posti ja taksi löytää perille (jos löytää) esimerkiksi seuraavanlaisilla koordinaateilla: Los Yosesin kaupunginosan Subaru-liikkeen jälkeen 200 metriä etelään, sitten 60 metriä itään, ensimmäisen puun jälkeinen harmaa ovi jossa on punaisia koristeita" :D Kyseessä on oma osoitteeni, mutta variaatioita on monia riippuen siitä, miten sen haluaa ilmaista. Yhtä hyvin se voisi olla: San Pedron ostoskeskuksen edessä olevasta liikenneympyrästä kohti Los Yosesin Spoon-kahvilaa, jatka 200 metriä, sitten käänny etelään ja jatka 50 metriä eteenpäin, pysähdy kaktusten kohdalla"... Aiheuttaa välillä pientä päänvaivaa kun kaduilla ei ole nimiä, mutta tähän asti määränpää on aina lopulta löytynyt.

Toinen hassu juttu, joka ehkä aukeaa vain espanjaa puhuville, on se, että täällä sanotaan jatkuvasti "pura vida" (eli käännettynä jotain tyyliin "täyttä elämää" tai "puhdasta elämää") vähän joka yhteydessä. Se tarkoittaa "hei", "ei se mitään", "älä huoli", "mainiota", "moikka" jne.

Tietenkin myös yksi eksoottinen asia on turvallisuustilanne, joka San Joséssa ei ole mitenkään maailman paras. Pimeäntulon jälkeen pitää aina ottaa taksi minne tahansa meneekin. Itse käytän taksia varmaan keskimäärin kaksi kertaa päivässä! Mutta se on pieni hinta maksaa turvallisuudesta. Monesti kun kävelee kadulla, paikalliset pysäyttävät ja muistuttavat, että täällä on vaarallista ja pitää pitää tavaroista huoli. Ei tulisi mieleenkään laittaa jotain hienoja koruja tai kelloa päälle kun lähtee ulos omasta talosta.

No joo, ehkä sitten vähän kuulumisia. Nicaraguan matkan jälkeen olen tutustunut yhä paremmin kämppiksiini, ja täytyy kyllä sanoa, että tämä talo ja nämä ihmiset täällä ovat tämän vaihtokokemuksen parhaimpia anteja. Eilen meillä oli taas perinteikäs kansainvälinen tiistai-illallinen, tällä kertaa vuorossa oli Brasilia, ja oli tosi maukasta. Rima on korkealla, mikä pelottaa hieman, koska ensi viikolla on Suomi-illallisen vuoro :o Arvon karjalanpaistin ja uunilohen välillä, voi olla että karjalanpaistiksi menee kun lohi on täällä tosi kallista ja syöjiä tulee melkein kolmekymmentä. Jälkkäriksi aion tehdä korvapuusteja, ja tietenkin tarjotaan myös Finlandia-vodkaa :)

Mun kurssit täällä on edelleen tosi mielenkiintoisia, on ballistiikkaa (johon kuuluu visiitti ampumaradalle kokeilemaan erityyppisiä aseita), trikologiaa eli karvatutkimusta, oikeusbiologiaa, oikeuspsykologiaa ja tietenkin oikeuslääketiedettä. Viimeksimainitun kohdalla odotan innolla pääsyä seuraamaan ruumiinavausta, mutta se riippuu täysin tuurista. Yleensä ruumiinavaukset tehdään aamulla ja meidän tunti on iltapäivällä, joten jonkun pitää kuolla sopivasti sellaiseen aikaan että kiireellinen ruumiinavaus tehdään vasta iltapäivällä. Pitäisikö sanoa että toivotaan parasta?

Lauantaina saan ekat vieraat Suomesta, kun Kiira ja Miia rantautuvat tänne parin viikon lomalle. Aikomuksena on mennä ainakin Poasin tulivuorelle, Nicoyan niemimaalle, ja jos aikaa jää, myös Karibian rannikolle. Kiva päästä puhumaan taas suomea pitkästä aikaa. Sitä on tullut puhuttua tosi vähän kun toinen suomalaistyttö Annakin on ollut pitkään matkoilla poikaystävänsä kanssa.

Nicole & Co.: This is a miscellaneous post about all sorts of things. First I told something of the specialities of San José. For instance, the concept of addresses is very different here than what we are used to in Europe. For instance, my address would be something like "From the Subaru-store in Los Yoses 200 meters South, then 60 meters East, after the first tree a grey and red door to the left". So instead of naming the streets, they just describe where they live! Causes some headaches at times.

They also use weird words and sayings here. The most common peculiarity is "pura vida!". You can say that to almost everything. It means "hello", "don't worry", "it's ok", "goodbye", "oh how nice" etc. Also, instead of the Spanish "tío" or "hombre", or the mexican "weeeyyy", they say "mae", almost before and after every sentence.

One notable thing is the safety issue: you always have to take the taxi after dark, wherever you go. Local people stop you (at least if you look like a gringa as I do) on the streets just to remind you that it's dangerous here and somebody might rob you on the street. Thanks for adding fear to my already worried mindset.

About my life here in San José: I'm becoming more and more convinced that moving to this house with these great roommates was one of the best decisions ever, and plays a huge part in making my time here in Costa Rica unforgettable. The Tuesday night multinational dinners at our house are a success! Yesterday a Brasilian friend set the bar high with a Brasilian feast, and I got a littlebit scared because next week it's my turn to prepare something Finnish! :o

My courses here are superinteresting. They include ballistics (with an excursion to the shooting range to test some guns), tricology a.k.a the study of bodyhair at a crimescene, forensic biology, forensic psychology, and ofcourse, forensic medicine. The last one has my hopes high for getting a chance to see an autopsy, but that depends on luck: somebody has to die at the right time in order to have a corpse on a Monday afternoon, when this class takes place. Should I say let's hope for the best? 

This Saturday I'll receive my first visitors, when Kiira and Miia will join me here for two weeks of vacations. It'll be so much fun! I'm also pretty thrilled to get the chance to express myself in Finnish for a change :)

Nicaragua

Moi! Reilun viikon pituinen Nicaraguan matka oli joka minuutin väärti. Nähtiin hienoja paikkoja ja koettiin unohtumattomia elämyksiä. Matkaan lähdin saksalaispainotteisessa 6-8 hengen tyttöporukassa, tosin osan matkasta mukana oli jenkkityttö ja osan matkasta myös hollantilainen tyttö. En nyt varmaan matkan aikataulua päivä päivältä luettele, mutta pääpiirteittäin ohjelma eteni näin: ensin suunnattiin San Juan del Surin rantakaupunkiin. Siellä kokeiltiin surffaamista, joka oli ihan älyttömän hauskaa vaikken mikään übertaituri olekaan. Käsien lihasvoimat joutuivat koville kun koko päivän pungersin itseäni laudan päälle ja temusin meressä. Kurssi oli tosi halpa, opettaja neljälle hengelle viideksi tunniksi, kuljetukset, laudat ja suojakuteet yhteensä 30 dollaria per henkilö! Costa Ricassa saa maksaa melkein tuplahinnan moisesta.

Rantalomalta jatkettiin Granadan kaupunkiin. Se on todella kaunis pikkukaupunki Nicaragua-järven rannalla. Siellä muun muassa pääsin todistamaan eräänä iltana paikallisten nuorten todella vaikuttavaa breakdance-esitystä, jonka taustamusiikkina soi Bomfunk MC's :) Tuli pienesti isänmaallinen fiilis. 

Muiden tyttöjen jatkaessa jo matkaa Isla Ometepelle minä, Wiebke ja Katharina (mahtavia saksalaistyttöjä) päätimme toteuttaa päiväretken Leonin kaupunkiin ja sen lähellä sijaitsevalle Cerro Negron tulivuorelle, jossa kokeilimme tulivuorisurffausta! Niille teistä, jotka eivät tunne ko. lajia (luultavasti valtaosa teistä, itse en ainakaan ollut koskaan kuullut moisesta), kyseessä on käytännössä pulkkailu/lumilautailu alas tulivuoren rinnettä. Vulkaaninen hiekka on niin hienojakoista että pulkkailemalla saattaa saavuttaa 80 km/H vauhdin! Pienesti kyllä pelotti 2km korkean aktiivisen tulivuoren huipulla suojakuteita päälle vedellessä, ja hetken epäröin pystynkö ollenkaan suoriutumaan tehtävästä, mutta pakkohan se oli kun muutkin uskalsivat. Kokemus oli surrealistinen ja hauska, vaikka naama oli laskun jälkeen ihan musta noesta ja hiekkaa löytyi hiuksista vielä monta päivää jälkeenpäin.

Lopulta me tulivuorilaskettelijatkin jatkoimme matkaa viimeiseen kohteeseemme eli Isla Ometepelle, joka on todella kaunis ja rauhallinen vulkaaninen saari Nicaragua-järven keskellä. Majoituimme siellä todella makeaan hostelliin, joka on samalla orgaaninen kahvi- ja kaakaotila. Paikka on nimeltään Finca Magdalena, ja se sijaitsee siis todella jumalan selän takana. Edes julkista liikennettä ei varsinaisesti ole, vaan paikalle mennään liftaamalla paikallisilla lava-autoilla. Mutta näköalat ovat vaivan arvoiset. Myös paikan ravintola oli tosi hyvä ja halpa, kaikki ruoka itse tuotettua luomua. Suosittelen lämpimästi kaikille stressaantuneille ihmisille, koska siellä todellakin oppii uudelleen rentoutumisen taidon! Huomionarvoinen seikka Finca Magdalenassa on, että jos ei omaa rastatukkaa ja muita hippivermeitä, ja jos on erehtynyt laittamaan päälleen kengät ja rintsikat, niin erottuu kyllä muusta asiakaskunnasta aika räikeästi :)

Seuraavassa muutamia kuvia matkan varrelta.

Nicole & Co.: So the trip to Nicaragua was worth every minute. I was travelling with a bunch of German girls, although for parts of the trip we were accompanied with an american and a dutch girl as well. First we went to San Juan del Sur, where I tried surfing for the first time and fell in love with the sport! I doubt it though that I have time to develop my skills to the level of Cameron Diaz, because already after one day my arm muscles were screaming for help. 

From there we continued on to Granada, which is a really pretty little town at the Nicaragua-lakeshore. Me and two other girls also made a daytrip to the city of  León and a volcano called Cerro Negro, where we tried this peculiar sport called volcano surfing: there you're supposed to basically snowboard on the slope of a 2km high active volcano in the ashes. I have to admit, I was a little scared at the top, since I couldn't even see the end of the slope, but ofcourse I had to overcome my fear, and it paid off in the end: the experience was fantastic, although surreal.

The last few days we spent at Isla Ometepe, which is a beautiful volcanic island in the lake Nicaragua. We stayed in an awesome hostal which is also an organic coffee- and cacaofarm. It's in the middle of nowhere, and there's no real public transport there, so you have to find your way there by hitchhiking, but the views are worth the trip, and so is the organic food at the restaurant. In this place (which by the way is called Finca Magdalena) you really learn how to relax. The only notable thing is that in case you don't have threads and other hippyish things and in case you happen to wear a pair of shoes and a bra, you really stick out from the rest of the clientele :)

Here are some photos from the trip.